tiistai 31. toukokuuta 2016

Kevätjuhlamekko ja opejen muistamiset

Koko lukukausi on mennyt niin vauhdikkaasti, että minä en millään tahdo pysyä tahdissa mukana. Tänään oli eskarilaisella viimeinen eskaripäivä, kevätjuhla ja koulutielle siunaaminen, ja niin alkoi tyttösellä ensimmäinen oikea kesäloma.

Kaapista olisi ihan varmasti eskaritytölle löytynyt mekko jos toinenkin kevätjuhlaa varten, mutta ei mitään keväänvihreää.. Ja kankaan halusin pois laatikkoa täyttämästä. Juuri ja juuri sain leikattua kaikki kappaleet yhdessä osassa, tähteeksi jäi vain pieniä, epämääräisen kokoisia paloja. (Jotka olisi kai voinut heittää poiskin, mutta kun.....)
Kaava: Mekkotehdas  "Orelma" 122/128 cm (86 - 128 cm)
Kangas: Eurokangas

Onko jollekin yllätys, jos kerron että eskan opet saivat tällä kertaa muistamiseksi pussukat..? :) Vähän erilaiset kyllä, mitä viime aikoina olen tehnyt. Kimppalahjaankin oltais voitu vaivattomasti osallistua, mutta kerrankin olin lahjaidean kanssa ajoissa ja vetskatilaus oli jo vetämässä kun kimppalahjaa alettiin suunnittelemaan..

Harmikseni en viimeksi Eurokankaassa poiketessa muistanut ostaa tukikangasta, niinpä pussukat jäivät vähän lörpöiksi. Pitsiketjun vuoksi ompelujärjestys on hieman eri kuin tavallisen pussukan ja saumat jäävät sisäpuolelle näkyviin. Vinkkiä tällaisen pussukan ompeluun katsoin täältä, mutta pussukat saksin kuitenkin summissa.

Toivottavasti pussukoille löytyy käyttöä. Penaalina, käsityöpussina, pienenä toilettilaukkuna.. Oikeastaan rupesin haluamaan itsellekin tämän kokoista pussukkaa, siinä kun olisi kätevä kuljettaa jotakin pientä virkkuuta tai neuletyötä mukana vaikka kyläreissulla.
Kaava: oma
Kankaat: saatu
Pitsivetoketju: Ullaka

6 kommenttia:

  1. Pussukoille on aina käyttöä! Tosi kaunis mekko myös. Se on aina positiivista, kun kangasvarastot vähenee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan että näin on.. :) Tänään olen.koittanut taas urakalla vähentää kangasvarastoja. Osa sai kokonaan lähtöpassit ja osa päätyy toivottavasti pian paininjalan alle..

      Poista
  2. Ihanaa vihreää <3. Pussukoille löytyy varmasti aina käyttöä, kenelläpä ei olisi kaikenlaista pientä säilytettävää. Täälläkin olisi kovasti tarvetta laatikoiden vajentamiselle, kovin hitaasti ne vaan hupenevat...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Minä siivosin alkuviikosta kankaita ja vein osan kokonaan pois.. Kun aina ottaa vastaan kaiken mitä tarjotaan, huomaa kohta hukkuvansa kankaisiin.. :) Välillä on siis pakko tehdä tällaisia suursiivouksia ja laittaa pois kaikki jotka ei yhtään ole oman näköisiä.. Lopuista olen sitten koittanut viimepäivinä urakoida mm. shortseja, mutta miksei se vaje silti näy? :D

      Poista
  3. Suloinen ja niin kaunis mekko <3! Pussukka on myös todella hienon näköinen, niille kyllä on aina käyttöä. Näppärää lajitella eri juttuja omiin pusseihinsa, ei tarvitse matkoillakaan etsiä tavaroita yhdestä isosta pussista/laukusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ❤ Totta muuten, matkoilla kaikenlaiset pussukat on tosi käteviä! :)

      Poista

Kiitos kun kävit vierailulla - jätäthän jälkesi kommentin muodossa..