maanantai 5. lokakuuta 2015

Ensimmäinen juhlamekko

Kovin hiljaista on minun ompeluelämäni. Kesällä ompelin kuin heikkopää saadakseni kaikki idean tasolla olleet ompelut valmiiksi ennen vauvan syntymää. Meidän lapsukaiset on kaikki, yhtä poikkeusta lukuun ottamatta, olleet ensimmäiset kuukaudet kovin kannettavia. Tämä typykkä ei ole toinen poikkeustapaus, vaan samalla kaavalla mennään.. Ei tämä arki vauvan kanssa siis millään tavalla yllättänyt, mutta kyllä meinaa koville ottaa.. Vaikka syy ompelutaukoon on mitä ihanin, niin vieroitusoireet on aika pahat.. Tyttö kyllä yleensä nukkuu päivisin yhden pidemmän pätkän, mutta aika monesti se aika täyttyy kaikesta pakollisesta tekemisestä, kun täytyy selvittää tiskit ja pyykit ja aika usein ruokaakin tarvitaan.. Joskus sitä silti vähät välitetään niistä tiskeistä ja pyykeistä, kuitataan toinen ruoka voileivillä ja keskitytään hetkeksi johonkin mukavaan. Kuten tänään, ja sain leikattua oman talvitakkini kappaleet valmiiksi.
Seuraavaa vapaailtaa odotellessa.. :)

Jokunen viikko sitten penkoessani kangaslaatikoita löysin tyttärelle kesällä tekemästäni mekosta jääneet kankaanloput. Sitä oli juuri sen verran että sain tehtyä pikkuiselle juhlamekon. (Näin jälkikäteen ihmettelen, mistä ihmeestä sen ajan olen repinyt mikä tämän tekemiseen on mennyt..) Tossujen verran kangasta vielä ehkä jäi mutta enpä ehtinyt niitä ompelemaan. Pari viikkoa sitten saimme olla kihlajaisissa ja mekko pääsi silloin ensimmäistä kertaa käyttöön.
Sopiva kaava löytyi omista lehdistä. Pieniä muokkauksia tein. Etukappaleen yläosan tein yhtenä kappaleena, jätin solmimisnauhat ja kaulukset pois ja hihansuihin laitoin kuminauhat.
Yläosan vuoritin puuvillakankaalla. Taakse tuli napitushalkio ja pienet käsin ommeltavat nepparit. Nepparit on muoviset, jotka sain mieheni siskolta. Ei kovin kestävän oloisia, mutta  tällaisessa pienen vauvan mekossa ihan käyttökelpoiset.
 Pikkuisen ensimmäinen oma juhla on nyt takana päin ja sielläkin mekko oli tietenkin neitosen päällä, aluksi kastemekon alla.
Kaava: Ottobre 1/2014 "Simple and Elegant" 62 cm (50 - 92 cm)
Kangas: Eurokangas
Nepparit: saatu

Ristiäisiä meillä vietettiin siis menneenä viikonloppuna. Kovin hektiset edeltävät viikot yhdistettynä ristiäisvalmisteluihin aiheuttivat muun muassa muistin pätkimistä.. Neljät edelliset ristiäiset olemme viettäneet pappilassa tai kirkossa, jossa kaikki kastetoimitukseen tarvittava on ollut valmiina. Niinpä autuaan onnellisesti unohdin kukat. Onneksi yhdet kummit tulivat pienen kukka-asetelman kanssa ja saimme kauniit kukat kastepöytään. Sitten puuttui vielä kynttilä. Sitä en edes huomannut ennen kuin toimituksen jälkeen. Hyvät naurut saimme kaikesta tästä. :)
Juhla oli mukava. Kotoinen tunnelma, kun kaikki vieraat pappia myöten oli omaa väkeä.

Nimeä mietittiin vielä pari päivää ennen h-hetkeä, mutta lopulta sopivat nimetkin löydettiin.
Seuraavassa kuvassa on vihjeet neitokaisen molempiin nimiin. Hoksaatko?
Kuva lainattu Valion sivuilta
Ristiäisten leipomusten kanssa pääsin kyllä helpolla. Hyvissä ajoin olin leiponut valmiiksi pakkaseen juustokakkubrownien. Molemmat kummitädit ja yksi ystäväni tarjoutuivat tekemään jotakin ja niinpä sain omalta listaltani viivata aika monta riviä yli.. Minulle jäi huoleksi lopulta vain täytekakku ja voileipäkakku. Niistä sitten seuraavissa postauksissa.

20 kommenttia:

  1. Tosi ihana mekko! Vitsit kun ois tossutkin jo olleet kivat :D
    Nimi selvisi vihjeillä! Ihana nimi ♥ Ei noilla vihjeillä saa kun yhdet nimet aikaiseksi. En ainakaan usko, että tytöstä tuli Minkeriä??? ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ois ollut tossut ihanat, harmitti vähän kun ei millään ehtinyt.. Juu, ei tullut Minkeriä.. ;) Kiitos Taru!

      Poista
  2. Voi miten kaunis mekko! Minkäkin luulen tietäväni nimet, kauniit nimet ♥

    VastaaPoista
  3. oi miten suloinen onkin tuo mekko <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa pienet mekot olla aina suloisia.. :) Kiitos suvi!

      Poista
  4. Suloinen mekko pienelle! Ekan nimen keksin, mutta toi hedelmä??

    VastaaPoista
  5. Oi kuinka kaunis mekko! :)

    VastaaPoista
  6. Suloinen mekko ja kauniit nimet! <3

    VastaaPoista
  7. Taipuipa tuo kangas nätiksi mekoksikin. Voih, nyt ei ole kalenteria joten en pääse tuota ekaa vihjettä tarkastamaan mutta toisen nimen luulen tietäväni ;)

    VastaaPoista
  8. Kaunis mekko! Ja suloinen tyttö!

    VastaaPoista
  9. Kaunis nimi ja todella kaunis mekko! Muistin pätkiminen varmasti kuuluu aika monella vauvavuosiin, ainakin minulta unohtui milloin mitäkin asioita :). Toivottavasti saat jossain vaiheessa vähän ompeluaikaa, se antaa paljon, kun saa tehdä jotain kivaa omaa puuhaa. Tsemppiä ja jaksamista sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika tavallien vaivahan tämä pätkiminen taitaa tässä elämäntilanteessa olla.. :) Nyt kiireisen alkusyksyn jälkeen ollaan taas miehen kanssa aloitettu vapaa/harrastusiltojen pitämiset. Ainakin kerran viikossa mulla siis on mahdollisuus ompelulle, mutta joskus on kiva myös lähteä ovesta ulos ja viettää ilta muualla.. Kiitos Hanna Mi! :)

      Poista
  10. Voi miten ihana mekko! Niin suloisen pieni ja kauniin värinen. Kauniin nimen sai teidän pienokainen <3

    VastaaPoista

Kiitos kun kävit vierailulla - jätäthän jälkesi kommentin muodossa..