keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Paholaisen kakku

Haeskelin eilen ideoita tulevan viikonlopun synttärikakkuun, kun törmäsin tähän reseptiin.. Jo vartin päästä siitä kakku oli uunissa! :) Olen saanut maistaa kakkua joskus työkaverin tekemänä, joten tiesin että tämä on hyvää.. Kakku onnistui hyvin, vaikkakin paiston kanssa kävi vähän hassusti..
 
Laitoin uunin lämpenemään kun aloin kakuntekoon.. Kun kakku oli valmis laitettavaksi uuniin, huomasin uunin pohjalla muutaman käryävän ranskalaisen.. Laitoin asteet nolliin ja väänsin uuniin vain valon päälle (miksi, kysyn nyt?). Siivosin ranskalaiset pois ja lykkäsin kakun uuniin ja asteet takaisin 175.. Kännykkä hälyttämään kun on aika ottaa kakku pois uunista.. Ja mikä yllätys siellä uunissa odottikaan: vuoallinen kakkutaikinaa! Olin unohtanut laittaa itse uunin päälle, eikä pelkkä valo nyt mitään paista... Uuni oli kakkua laitettaessa kuitenkin jo lämmin joten ihan hiukan kakku oli ehtinyt hyytymään, mutta ei yhtään kypsymään.. No, sitten vielä se uuni päälle ja kakku jäi uuniin. Puolen tunnin kuluttua kurkkasin ja sitten näytti jo lupaavalta, mutta vielä tarttui tikkuun taikinaa. Vielä viisi minuuttia ja kakku oli valmis! :)



Jätin kakun pöydälle jäähtymään. Takaisin keittiöön tullessa löysin kakusta pienen sokerihiiren tassun jäljet:


Voinee siis todeta, että kakku on vastustamattoman hyvää! :) Ensi kerralla laitan silti ehdottomasti öljyn tilalle kunnon voita! Ja suklaarouhettakin voisi vähän laittaa tuomaan hiukan purutuntumaa.. Mutta alla ohje niinkuin nyt tein:

  
Paholaisen kakku

 5dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
1 tl ruokasoodaa
3,5 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 dl kaakaojauhetta
2 kananmunaa
2,5 dl maitoa
1 dl öljyä
  
Sekoita vehnäjauhot, suola, ruokasooda, sokeri, vaniljasokeri ja kaakaojauhe yhteen. Sekoita kananmunat, maito ja öljy keskenään toisessa kulhossa. Yhdistä seokset keskenään ja sekoita taikina tasaiseksi. Voitele ja korppujauhota kakkuvuoka. Kaada taikina vuokaan. Paista kakkua uunin alatasolla 175 asteessa noin tunnin verran. Kokeile kypsyyttä tikulla (kuiva tikku = kypsä kakku), tarvittaessa jatka paistamista vielä.

(Sattuneesta syystä en ole ollenkaan varma tuosta ohjeen mukaisesta paistoajasta.. Tuntuisi että kakkuhan on aivan kuivaa jos sitä noin kauan paistaa.. Joten jos tällä ohjeella teet, niin tarkkaile kakkua jo vähän aikaisemmin, esim. 45 minuutin kuluttua..)

Mukavaa ja värikästä lokakuuta kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kävit vierailulla - jätäthän jälkesi kommentin muodossa..